Miten harrastajagolffari harjoittelee talvella?

Suomessa golfia harrastavan kausi on lyhyt. Ammattilaiset pääsevät pelaamaan ympäri vuoden, sillä jossain päin maailmaa on aina lämmintä, ja kilpailuja ja leirejä järjestetään ympäri vuoden. Useat harrastajatkin suunnittelevat lomansa niin, että pääsevät viettämään aikaa viheriöllä mahdollisimman pitkän ajan vuodesta. Mutta kaikki liikunta on hyväksi, joten talvikaudellakin kannattaa harrastaa aktiivisesti vaikka jotain toista lajia peruskunnon ylläpitämiseksi. Myös sisäkenttiä voi hyödyntää, sekä treenata lyöntiään golfsimulaattorilla.

Yleiskuntoa ja nyanssien hiomista

Talviaikaan monet golfia harrastavat suomalaiset pitävät huolta yleiskunnostaan. Kuntoa kohottava intervallitreeni tuo lisää kestävyyttä, sillä golf vaatii ennen kaikkea pitkäkestoista jaksamista lyhyiden lyöntisuoritusten välillä. Lisäksi suositellaan keskivartalon treenaamista, ja etenkin kiertoliikkeitä kannattaa harjoitella. Myös pienten yksityiskohtien hiomiseen on talvikaudella enemmän aikaa. Silloin voi treenata lyöntitekniikkaa ja keskittyä oman swinginsä parantamiseen.

Lyöntiharjoittelua simulaattorilla

Golfin historia juontaa tietysti juurensa ulkokentille, mutta sisäharrastusmahdollisuuksia on jouduttu kehittämään etenkin sellaisissa maissa, joissa kausi jäisi muuten hyvin lyhyeksi. Erityisesti Suomessa kesä on lyhyt ja sääolosuhteet ovat vaihtelevia, mutta golfia harrastavia on silti melko paljon. Sisäkenttiä onkin perustettu ympäri maata. Torniosta löytyy suurin pohjoisessa sijaitseva sisäharjoittelupaikka, jossa on harjoitustilaa noin 500 neliön verran. Sisätreenipaikkojen yhteydessä on yleensä puttigriinit, joilla voi harjoitella chippiä, ja usein myös simulaattoreita, henkilökohtaista opastusta sekä mahdollisuus varusteiden hankkimiseen ja huoltamiseen.

Simulaattoreita, joilla lyöntiään pääsee harjoittelemaan säästä riippumatta, löytyy lähes jokaisen kaupungin läheisyydestä. Simulaattorilla on helppo kokeilla pelaamista erilaisilla radoilla ja vaihdella niitä oman mielensä mukaan. Simulaattorin käytössä on muitakin hyviä puolia kuin pelaamisen mahdollistaminen talvikaudella. Se antaa välitöntä ja laadukasta palautetta lyönnin jälkeen, mikä on erittäin tärkeää pelaajan kehittymisen kannalta. Usein harrastajilla on myös matalampi kynnys lajin aloittamiseen simulaattoripelin kautta, josta golfinnostus voi sitten edetä pitemmälle.

Onko sisäkentällä pelaaminen oikeaa golfia? Ehkä ei, mutta sen lähemmäs Suomen talvessa ei golfviheriötä pääse. Ja tuntuman säilyttämiseksi mailaa olisi hyvä pitää kädessä myös talvikaudella. Siinä, missä ammattilaiset harjoittelevat ja kilpailevat ulkomailla, missä säät sallivat golfin peluun talvikuukausinakin, on Suomessa päivätyötä tekevän tyydyttävä treenaamaan simulaattorien avulla.